Ajankohtaista

Joensuun turnaukseen lähdettiin hieman muuttuneella joukkueella, viisi avainpelaajalla oli sivussa erilaisten syiden vuoksi. mutta onneksemme saimme turnaukseen mukaan kaksi aivan uutta pelaajaa, tervetuloa mukaan Riikka ja Anni. Vastaan asettautui kaksi kovaa ja taitavaa joukkuetta , joten tänään päästiin testaamaan joukkueen kunto ja taidot todenteolla.

Welhot II vs FB Factor 4 – 5

Ensimmäinen erä alkoi yhtä vauhdikkaasti kuin oltiin odotettukin ottelua edeltävässä palaverissa. Molemmat joukkueet loivat omalla hyvällä pelaamisellaan hienoja maalipaikkoja. Factorin naiset onnistuivat hyödyntämään maalipaikat kahdesti ja Welhot vain kertaalleen, eli erä meni Factorin naisille maalien valossa.

Toisen erän alkuun Welhot tulivat erittäin hyvällä sykkeellä ja meidän naiset olivat ehkä hieman nukuksissa ja muutaman minuutin pelin jälkeen Welhojen kokenut joukkue olikin jo parin maalin johdossa. Tässä vaiheessa aikalisä ja joukkueen rauhoittelu ja painotus oman pelin tärkeydestä. Sen jälkeen ottelu muuttuikin tasaiseksi tekemiseksi ja toisesta erästä saatiin hieno taistelu aikaan. Welhot kuitenkin 4 -3 johdossa toiselle erätauolle.

Kolmas erä käynnistyi tasaisesti molempien joukkueiden luodessa hyvin maalipaikkoja. Factorin naiset uskoivat kuitenkin koko pelin ajan omaan tekemiseen ja taktiikkaa, pidetään vauhtia yllä ja täten päästään maalipaikoille. Vajaa viisi minuuttia ennen pelin loppua Welhojen puolustukselle sattui pienoinen virhe painostuksemme alla ja pääsimme tasoittamaan ottelun. Vajaa minuutti sen jälkeen nopeutemme tuotti taas tulosta johtomaalin muodossa. Joukkue jaksoi hienosti pelata ottelun loppuun saakka ja täten pisteet lähtivät Kontiolahdelle.

Kiitos Welhoille reilusta ja tiukasta pelistä, tälläiset pelit ovat niin pelaajille kuin katsojille mieluisia. Ottelun parhaana Factorin puolelta palkittiin ”työmyyrä” Moona

Factorin pistenaiste: Saara L 2 + 1, Jennica 1 + 0, Maria 1 + 0, Veera L 1 + 0, Memmu 0 + 1, Moona 0 + 1

Ottelun tilastot

 

FB Factor – Jorjy 8 – 5

Myös päivän toiseen peliin lähdettiin samalla taktiikalla, vaikka alla jo tiukka peli Welhoja vastaan. Pari ensimmäisestä minuuttia näyttikin siltä että vauhtia riittää, sisarukset saivat aloitettua maalinteon ja avausmaali merkattiin Factorille. Mutta sen jälkeen tapahtui jotain, oma liike loppui, kaksintaistelut hävittiin ja Pinkit veivät ansaitusti ensimmäisen erän 1-2 nimiinsä.

Erätauolla painotus taas siihen omaan peliin, pidetään oma vauhti ja luotetaan itseemme, ja tämä alkoikin näkyä heti omassa pelissämme. Ottelu muuttui tasaiseksi ja tilanteet vaihtelivat päädystä päätyy molempien joukkueiden luodessa maalipaikkoja. Toiselle erätauolle mentiinkin ehkä hieman ansaitusti Factorin 5 – 4 johdossa.

Kolmas erä käynnistyi Factorin painostuksessa, meillä riitti kuntoa ja nopeutta joka näkyi hyvin kolmannessa erässä. Korkean karvauksemme vuoksi vastustaja joutui turvautumaan päivän korkeimpiin roikkupalloihin, osuen välillä jopa kattorakenteisiin. Factor pystyi tekemään viimeiseen erään vielä kolme maalia Jorjyn yhtä maalia vastaan ja tästäkin pelistä ansaitusti pisteet taas Kontiolahteen.

Kiitos Jorjylle reilusta ja tiukasta pelistä, tälläisiä pelejä on hieno seurata, molemmat joukkueet yrittävät tehdä tilanteita ja maaleja. Ottelun parhaana palkittiin Factorin puolelta maalivahtimme Aada, jolle kertyikin 36 torjuntaa.

Factorin pistenaiset: Saara 3 + 0, Jennica 0 + 3, Merike 1 + 1, Anni 1 + 1, Noppa 1 + 0, Riikka 1 + 0, Veera L 1 + 0, Maria 0 + 2, Veera H 0 + 1

Ottelun tilastot