Sponsorit

Kultatason Sponsorit

Kontiolahden kunta

Kontiolahtea kuvataan nuorekkaaksi ja vireäksi kunnaksi, jonka toimintaa luonnehditaan sanoilla elinvoimaisuus, yhteistyökykyisyys, laadukkuus, viihtyisyys sekä turvallisuus. Näillä samoilla sanoilla voimme kuvailla myös seuramme toimintaa. Yhteistyö Kontiolahden kunnan kanssa tarkoittaa meille esimerkiksi loistavia puitteita monipuoliselle harjoittelulle, ilmaisia salivuoroja junioriurheilulle sekä monipuolista yhteistyötä koulujen kanssa.

Seurashop.fi

FB Factor toimii tekstiilien osalta yhteistyössä Seurashop.fi kanssa. Vuoropuhelu Seurashop.fi edustajan kanssa on antoisaa ja olemme onnistuneet suunnittelemaan yhdessä toimivan tekstiilikokonaisuuden. Tekstiilit ovat malleiltaan tätä päivää ja valitsemamme mustavalkoinen värimaailma kestää aikaa ja on piristettävissä meidän tapauksessa limen vihreillä painatuksilla. Yhteistyö Seurashop.fi kanssa ei rajoitu pelkästään tekstiileihin, vaan sitä monipuolistaa muun muassa erilaiset paino- ja fanituotteet. Asut tulevat aina valmiiksi painettuina. Tälle kaudelle avaamme Seurashopin kanssa yhteistyössä oman webshopin josta jäsenet voivat milloin tahansa käydä tilaamassa tarvittavat asut ja fanituotteet.

Fat Pipe

Ei riitä, että pelaajat harjoittelevat ja kehittyvät, vaan heille tarvitaan myös hyvät pelivälineet. Fat Pipen mailavalikoima tarjoaa hyviä vaihtoehtoja tyttöpelaajillemme niin värimaailman kuin esimerkiksi mailan painon ja lapamallien suhteen.

Karjalan Tilipalvelu Oy

Karjalan Tilipalvelu Oy on joensuulainen vuonna 1989 perustettu pääasiassa isännöintipalveluja tarjoava yritys. Isännöintipalvelujen lisäksi Karjalan-Tilipalvelun palveluihin kuuluvat tilinpäätös- ja verosuunnittelu, tilintarkastus, yritysjärjestelyt, yritystoimintaan liittyvä talous- ja rahoitusneuvonta ja koulutuspalvelut sekä yritysanalyysit. Karjalan Tilipalvelu tukee innokkaasti junioritoimintaamme taloudellisesti sekä hoitaa seuran kirjanpidon sekä tilinpäätöksen rautaisella ammattitaidolla.

Pohjois-Karjalan Osuuspankki

Pohjois-Karjalan Osuuspankki varmistaa asiakaslähtöisen ja kilpailukykyisen osuuspankkitoiminnan jatkuvuuden Joensuun, Juuan, Kontiolahden, Kesälahden, Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon alueella. Pohjois-Karjalan Osuuspankilla on vahva markkinaosuus ja se on hyvässä taloudellisessa kunnossa. FB Factor luottaa pankkipalveluissaan Pohjois-Karjalan Osuuspankkiin.

Hopeatason Sponsorit

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

PKO toteuttaa vastuullisuuttaan tukemalla aktiivisesti muun muassa alueen urheilutoimintaa. PKO:n pääkohteita ovat lapset ja nuoret. PKO:n taloudellisen tuen lisäksi olemme tienanneet talkoilemalla inventaarion merkeissä.

Intersport Joensuu

Intersport palvelee myös meidän seuramme jäseniä urheilutekstiileihin ja – välineisiin liittyvissä tarpeissa. Sopimusasiakkaana hyödymme hankintojen keskittämisestä.

Ravintola Sulo

Olemme erittäin tyytyväisiä Ravintola Sulon ruokiin, joita suosimme muun muassa leireillä ja pelireissuilla. Yhteistyö on kätevää – Ravintola Sulosta saamme turnausmatkalle valmiiksi pakattuna kaiken tarvitsemamme astioista urheilijoille sopivaan ruokaan. Suosittelemme tutustumaan Ravintola Sulon tarjontaan!

Tovari Oy – TovariSport

Tovari lähti aktiivisesti sparraamaan meitä digi- ja sponsoriasioissa.

Joensuun Tilipalvelu

Yritysten tilinpäätökset ja tilintarkastukset ammattitaidolla.

Punamusta

Seuramme paperiset tulosteet ja julisteet ovat Punamustan laadukasta painojälkeä.

Jokiasema

Kauniissa ympäristössä sijaitseva Jokiasema tarjoaa monipuolista toimintaa eri-ikäisille ihmisille. Yhteistyömme Jokiaseman kanssa on vastavuoroista. Jokiaseman taloudelliseen tukeen vastaamme tekemällä talkoita sekä hyödyntämällä heidän monipuolisia palveluita.

Pihlajalinna

Olemme tehneet Pihlajalinnan kanssa bonussopimuksen. Kaikki seuramme jäsenet, perheenjäsenet sekä fanit voivat nyt kerryttää seurallemme varoja helposti keskittämällä lääkärikäyntinsä sekä muun terveydenhoitonsa Pihlajalinnaan. Sopimuksen myötä seura saa samalla käyttöönsä Pihlajalinnan urheiluklinikan palveluvalikoiman ja urheiluklinikan ajanvarausnumeron. Jäsenet saavat itselleen monipuoliset Pihlajalinnan kanta-asiakkaiden edut.

Pohjois-Karjalan Sähkö

Kun Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n syntysanat 75 vuotta sitten lausuttiin, oli maakuntaan tavoitteena luoda sähköyhtiö, joka toisi hyväksi havaitun energiamuodon eli sähkön tarjoamat mahdollisuudet kaikkien ulottuville. Ja näin se on tänä päivänäkin. PKS on antaa virtaa myös Factorin toimintaan tulevallakin kaudella.

Pronssitason Sponsorit

Joukkueiden sponsorit löytyvät joukkueiden omilta sivuilta