Ajankohtaista

Perjantaina 10.2. osa FB Factorilaisista pyöritti discoa Kylmäojankoulun liikuntasalissa ja osa aloitteli yhteistä viikonloppua venäläisten vieraidemme kanssa. Vieraidemme matka Suomeen hidastui linja-auto-ongelmien takia ja rajan ylitykseen kuluvaa aikaa on hankala ennustaa etukäteen. Näin ollen perjantain treeniaika jäi lyhyeksi, mutta jo siinä ajassa syntyi tuntuma siitä, että viikonlopusta tulisi loistava.

Lauantain vietimme Lehmon koululla Ystävyysturnauksen merkeissä. Pelaajat oli jaettu neljään joukkueeseen, jotka pelasivat kaikki kaikkia vastaan. Valmentajat olivat onnistuneet jakamaan joukkueet todella tasaisesti, koska voittajajoukkue selvisi vasta päivän viimeisessä ottelussa. Pelien välissä oli taukoja, joiden aikana tytöt pääsivät tutustumaan toisiinsa paremmin. Ravintola Sulo tarjosi koko peliporukalle maittavan lounaan. Pienpeleissä oli havaittavissa, että naapurimaan tytöt ovat kyllä taitavia, mutta jäivät jälkeen pelikovuudessa. Edellä mainittu on ymmärrettävää, kun tiedämme, että he eivät ole päässeet pelaamaan kovia pelejä. Päivän teema ”shoot-shoot-more shoot” eli mahdollisimman paljon vetoja vaikutti toimivan tai ainakin nauratti vieraitamme.

Päivän tulokset:
Klo 11.30 Team Red – Team Blue       3-5
Klo 12.15 Team White – Team Black  1-6
Klo 14.15 Team Black – Team Red     1-4
Klo 15.00 Team Blue – Team White    5-6
Klo 16.15 Team White – Team Red     7-2
Klo 17.00 Team Black – Team Blue     5-4

Joukkueet muodostettiin sekaisin FB Factorin B- ja C-tytöistä ja Swallowsin pelaajista. Otteluiden peliaika oli 2×15 minuuttia. Pelit pelattiin 4 vs 4 muodolla. Turnauksen voitti Team Black

Team Black

Team White

Team Blue

Team Red

Vierailu huipentui tänään sunnuntaina Ystävyysotteluihin Kontiolahden Liikuntahallilla. Ensin Swallows pelasi B-tyttöjämme vastaan ja tunnin tauon jälkeen vuorossa oli C-tytöt. FB Factorin päivä oli voitokas, sillä ensimmäinen peli päättyi FB Factorille 12-1 ja toinen 6-4. Isolla mattokentällä pelatessa näkyi, että pelikovuuden lisäksi Factorin tytöt olivat selkeästi edellä myös pelitaktisessa osaamisessa. Varsinkin B-tyttöjä vastaan pelatessaan vastustaja ei näyttänyt oikein pääsevän edes pois omalta kenttäpuoliskoltaan. Ensimmäisen pelin jälkeen Gennadi – valmentaja kiittelikin hyvästä oppitunnista. Toisessa pelissä vierailijamme pääsivät nauttimaan enemmän onnistumisista ja pääsivät tositoimiin myös maalien merkeissä. Tässäkin pelissä tasoerot olivat isoja. Maaliero olisi voinut olla isompikin Factorin tytöille, mutta vastustajan maalivahti Valeriia oli pelipäällä.

Maalikooste B-tytöt vs Swallows

Maalikooste C-tytöt vs Swallows

Kaiken kaikkiaan vierailu oli molemmin puolin antoisa ja mieleenpainuva. Vieraamme kiittelivät useaan otteeseen tästä mahdollisuudesta ja olivat otettuja vieraanvaraisuudestamme ja hyväntahtoisuudestamme. Oli upeata huomata, että asiat tulee ymmärretyksi, kun vaan uskallamme avata suumme. Swallowsit läksivät kotimatkalle FB Factorin pipot päissään ja me jäämme hauduttelemaan ajatuksia mahdollisesta yhteisestä leiristä sekä vastavierailusta.

Thank you Swallows, weekend was awesome!