Ajankohtaista

Lauantaina pelailtiin taas Kontiolahdella. Päivä lähti käyntiin tasaisella Factorin keskinäisellä ottelulla, jonka jälkeen pelit jatkuivat tiuhaan tahtiin. Tytöt jaksoivat painaa hienosti, osa jopa kolme peräkkäistä peliä.

Carelian tytöt pelasivat päättäväisesti, vaikka vastustajajoukkue saattoi johtaa suuremmallakin maalierolla. Viimeisessä pelissäkään ei jääty murehtimaan lukemia, vaan peliä jatkettiin tarmokkaasti. Siihen peliin saatiin puserrettua kaksi maalia siskoksilta, joista toinen, G-ikäinen pelaaja teki ihkaensimmäisen maalinsa! Siinä oltiinkin kaikki yhtä hymyä!

Arcticin tytöt pelasivat niinollen myös upeasti ja selkeitä kehitysaskelia oli otettu, mistä osaltaan kertoo jo se, että joukkue sai avattua voittotilinsä, kun aiemmin saaliina oli vain muutama tasapeli ja tappioita. Tästä riemastuneena tytöt ottivatkin päivän mittaan kaikenkaikkiaan kolme voittoa neljästä pelatusta ottelusta! Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, ja katsoa millaisia kehitysharppauksia tyttöjen seuraavassa turnauksessa on nähtävissä.

Parhaita paloja Factorin keskinäisestä ottelusta

Parhaita paloja Josba otteluista

Parhaita paloja SB Welhot otteluista

Valokuvia päivän otteluista