Ajankohtaista

Vuoden viimeinen naisten II-divisioona turnaus pelattiin Siilinjärvellä. Muutaman loukkaantumisen ja E-tyttöjoukkueen valmennustehtävien takia matkaan ei päästy tälläkään kertaa täydellä kokoonpanolla. Mukana olleista kolmestatoista kenttäpelaajasta vielä kolme oli ollut koko viikon poissa treeneistä flunssan takia ja näin ollen vielä puolikuntoisia.


Josba – FB Factor 1-2 (0-0, 1-1, 0-1)

Kauden toinen kohtaaminen Joensuun alueen Dream Teamia Josbaa vastaan aloitti Factorin tyttöjen päivän urakan. Tyttöjen ilme ja olemus oli heti päivän alusta alkaen todella latautunut, mutta ennen kaikkea iloinen ja hyväntuulinen.
Ottelun ensimmäinen erä oli vauhdikas, mutta tasainen. Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät maalipaikkansa, mutta maalivahdit molemmissa päädyissä olivat loistovireessä. Josba sai varsinkin ottelun alussa luotua paikkoja, ennen kuin Factorin valmennus reagoi ja muutti joukkueen karvauksen entistä aktiivisemmaksi.
Toisessa erässä maalihanat sitten aukesivat. Nopan pitkän nousun päätteeksi pallo saatiin pelattua Ninnin kautta Annalle, joka laittoi pelivälineen varmasti maaliin. Josban tasoitus tuli erän lopussa kyseenalaisella tavalla, kun heidän hyökkääjänsä ajautui läpiajonsa päätteeksi Margan päälle. Tähän vieressä seisonut tuomari ei kuitenkaan reagoinut millään tavalla ja Josban pelaaja sai lopulta survottua pallon Factorin maaliin. Tilanne on nähtävissä maalikoosteesta ja kyllähän sitä on sieltä katseltukin.
Kolmannessa erässä Josban pelaajat rupesivat turhautumaan Factorin aggressiivisen karvauksen sekä tiiviin ja uhrautuvan puolustuksen kanssa. Vastustajan peli meni väkisin pusertamiseksi ja yksin yrittämiseksi. Erän ainoan maalin viimeisteli Emppu Kiian loistavasta esityöstä. Ottelun lopun Josba pelasi ilman maalivahtia myllyttäen peliä Factorin päässä, mutta tasoitusta he eivät saaneet tehtyä ja loppusummerin soidessa alkoi Factorin villit ja ansaitut voiton juhlat. Todella hieno taistelu koko joukkueelta.

Factorin pistetytöt: Anna 1+0, Emppu 1+0, Ninni 0+1, Kiia 0+1

Maalilla Margalla 12 torjuntaa

Ottelun tilastot

Maalikooste

 

SB Welhot – FB Factor 2-2 (1-1, 1-1, 0-0)

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui sarjan ykkösjoukkue SB Welhot. Welhot hävisivät kauden ensimmäisen pelinsä ja ovat voittaneet sen jälkeen seitsemän otteluaan putkeen.
Ottelun alku oli Factorin tytöille vaikea, mutta ymmärrettävästä syystä, kun kovin lataus oli purkautunut edellisessä pelissä. Vaikeasta alusta huolimatta maalipaikkoja saatiin luotua jo ensimmäisessä erässä todella paljon.  Ottelun avausmaalin teki Welhot, mutta Noppa iski pelin tasoihin aivan ensimmäisen erän lopussa Heten syötöstä.
Toinen erä oli myös tasainen. Tällä kertaa Factor teki erän ensimmäisen maalin kun Emppu ja Eve karkasivat vastahyökkäykseen. Sisarukset juonivat hienon maalin Empun tarjoillessa ja Even viimeistellessä takuu varmasti. Pitkään ei Factor kuitenkaan johtoasemastaan saanut nauttia, kun Welhot tulivat tasoihin. Enempää maaleja ei toisessa enää nähty. Siitä pitivät huolen hyvin pelanneet maalivahdit.
Kolmannessa erässä kumpikaan joukkue ei enää saanut tehtyä lisää maaleja, vaikka molemmat pääsivät sitä ylivoimallakin yrittämään. Näin ollen tämä vauhdikas ja hyvä tasoinen peli päättyi pistejakoon. Pelin temposta ja kovuudesta kertoo hyvin ottelun tuomarin kommentti pelin jälkeen, että kolmannessa erässä tuntui välillä siltä, että olisi ollut viheltämässä miesten peliä.

Factorin pistetytöt: Noppa 1+0, Eve 1+0, Hete 0+1, Emppu 0+1

Maalilla Vennyllä 13 torjuntaa

Ottelun tilastot

Maalikooste

Vuoden viimeinen turnaus meni siis kaikin puolin todella loistavasti. Erityisen tyytyväinen pitää olla pelaajien asenteeseen ja työmoraaliin. Ennen tätä turnausta Factorin maaliin oli tehty sarjassa eniten maaleja ja nyt kärkiporukat saivat pallon verkon perukoille yhteensä vain kolme kertaa, joista yksi oli vielä todella kyseenalainen. Tämä sunnuntai oli tytöille merkityksellinen päivä. Myö valmentajathan ei niitä voittoja tarvita, mutta kovissa peleissä pärjääminen auttaa tyttöjä ymmärtämään että työnteko on kannattanut.

Toukokuun lopussa, kun saimme takaportin kautta paikan naisten II-divisioonaan, mietittiin miten sarjassa pärjättäisiin, tavoitteeksi asetettiin sarjapaikan säilyttäminen karsintojen kautta. Nyt joukkue on näyttänyt, että se kuuluu tälle sarjatasolle pelaajien nuoresta iästä huolimatta. Joulutauolle siirryttäessä Factorin tytöt porskuttavat sarjassa kolmannella sijalla ainoastaan 4 pistettä Josban takana, joka on sarjassa l-divarikarsintapaikkaan oikeuttavalla toisella sijalla. Tosin Josban ei tarvitse olla huolissaan Factorin suhteen, koska olemme ennen kauden alkua ilmoittaneet Salibandyliittoon, että emme osallistu nousukarsintoihin, vaikka olisimme sarjassa kahden parhaan joukossa. Tavoitteena on olla Savo-Karjalan alueen paras naisten joukkue parin vuoden päästä, kun suurin osa tytöistä on silloin jo täysi-ikäisiä. En tiedä pitäisikö tätä tavoitetta kuitenkin nyt tarkistaa 🙂
Joka tapauksessa kiitollinen pitää olla, että päästiin pelaamaan II-divisioona tasolle tälle kaudelle. Varsinkin pelit kärkipään joukkuetta vastaan kehittävät tyttöjä kovasti.

Naisten II-divisioona jatkuu 7.1.2018 Joroisissa, jossa vastassa ovat Veikot ja TuuU.