Ajankohtaista

C-tyttöjen viimeinen turnausmatka suuntautui Mustasaareen Vaasan lähelle. Kyseessä oli Playoffs karsinnat aluesarjojen parhaiden joukkueiden välillä ja FB Factorille ottelupariksi oli arvottu SB Vantaa. Joukkue starttasi klo 4.30 kylmäajan koululta kahden ketjullisen ja maalivahdin voimin, joukkueessa pelaavat D ikäiset olivat samaan aikaan pelattavassa aluehuipentumassa Lahdessa.

FB Factor – SB Vantaa             2 – 14
Ottelu alkoi hieman tunnustellen molemmilta joukkueilta, kaksi ensimmäistä erää oli    melko tasaisesta vääntöä. Kahden ensimmäisen erän pallonhallinta oli melko tasaista, molemmat joukkueet loivat hyviä maalipaikkoja, Vantaalaisten laukaukset olivat kuitenkin hieman laadukkaampia, meidän laukauksien mennessä suurimmaksi osaksi ohi maalin tai päätyen Vantaalaisten puolustukseen.

Kolmannen erän alkaessa meidän tyttöjen askel alkoi painaa ja hallinta siirtyi Vantaan pelaajille. Kolmannen erän alkuun muutama ”helppo” maali ja joukkueen selkäranka taittui samaan aikaan tyttöjen juoksukunnon kanssa. Pelin loppu oli täysin Vantaan hallintaa ja Factorin tytöt yrittivät väsynein jaloin pitää ottelun loppulukemat siedettävinä mutta kuitenkaan siinä onnistumatta.

Ottelun tilastot

Maalikooste

C-tytöt kiittää kaikki vanhempia, sponsoreita ja muita tukijoita kaudesta 2018-2019. Erikois kiitos joukkueen huoltajille Katjalle ja Wilmalle sekä jokaisen joukkueen ottelun kuvanneelle Eijalle.

Joukkue jää nyt noin kuukauden tauolle ja aloittaa yhteiset harjoitukset Huhti/Toukokuussa Markuksen ja Lassin komennossa.