Tyttösalibandya
Kontiolahdella
FB Factor perustettiin karkauspäivänä 2016 vastaamaan lähtökohtaisesti tyttösalibandyn tarpeisiin. Nimi FB Factor kuvastaa tekijöitä. Lopputulos on aina tekijöidensä summa. Urheiluseuratoiminta vaatii yhteistyötä ja monenlaisia esimerkillisiä tekijöitä. Seuratoimintaamme pyörittää osaava ja sitoutunut taustajoukko, josta löytyy ammattitaitoa niin valmennus- kuin seuratoiminnan saralta. Haluamme näyttää todeksi sen, että seuratoiminta voi parhaimmillaan olla paljon muutakin kuin salibandyn pelaamista.
Tule sinäkin mukaan! #tekijätratkaisee
Ajankohtaista
Lähde mukaan uudistuneelle Aikuisten Harrastepolulle
Uudistuksella pyritään löytämään jokaiselle juuri oikean tasoinen harrastusryhmä/ryhmät ja saamaan uusia aikuisia liikkumaan mukavassa seurassa. Harrastevuoroja tulee jatkossakin olemaan neljä. Kolme niistä sijoittuu arki-iltoihin ja neljäs tuttuun tapaan...
PKO:n viikkoraportti 43
Viime viikolla nähtiin komeita katsojalukuja X-Factor Areenalla. Edustusjoukkueella oli kaksijakoinen viikko. Joukkue pelasi torstaina arkipeliksi kelpo ottelun YT Jalpaa vastaan. Kauden ennätysyleisö 202 silmäparia näki mukavan leppoisan salibandypelin, jossa...
PKO:n viikkoraportti 42
Factorin joukkueet voitokkaita syysloman päätteeksi. Edustusjoukkueelle selkeä voitto Salbasta. Edustusjoukkue näytti alusta alkaen kuka tänään vie peliä. Nopeaan tahtiin 3-0 taululle ja vielä yksi kauniisti sommiteltu maalin ensimmäisen erän loppupuolelle ja peli oli...
Lopputulos on aina tekijöidensä summa. #TekijatRatkaisee







