Ajankohtaista

D-tytöille Särkänniemen Salibandy Cupin mestaruus

D-tytöt vahvistettuna muutamalla Y-pelaajalla C-tytöistä etenivät turnauksessa voitosta voittoon. Lauantain alkulohkon peleissä voitot tulivat sekä Tuomarilan Urheilijoista 10-0 että Coolcatseista 4-1. Tämä takasi tytöille lohkovoiton ja pääsyn suoraam sunnuntain välieriin. Lauantain pelien jälkeen tytöt pääsivät peuhaamaan illaksi Särkänniemen elämyspuistoon. Päivän pelien ja illan remuamisen jälkeen uni tuli hotellilla nopeasti, vaikka sunnuntain mitalipelit jo hieman tyttöjä jännittikin.

Välieräpelissä vastaan asettui SC Urbans. Factorin tytöt menivät suht helposti 2-0 johtoon ja lopettivat sen jälkeen pelaamisen. Vastustaja käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja nousivat tasoihin toisen erän puolessa välissä. Tämän jälkeen Factorin tytöt saivat jälleen kiinni pelistä ja tekivät tarvittavat maalit ottelun voittamiseksi 4-2 ja selvisivät näin loppuotteluun.

Jo turnauksen alussa tytöt olivat jutelleet, että olisi tosi kiva päästä pelaamaan uudestaan Pelicansia vastaan, jonka he olivat voittaneet aluelopputurnauksen pronssiottelussa. Ja tämähän toteutui, kun myös Pelcans selvitti tiensä finaaliin. Loppuottelu eteni alussa Factorin komennossa ja he tytöt menivätkin 3-1 johtoon. Mutta Pelicans ei tästä hetkahtanut vaan toisessa erässä he johtivat pleiä jo 3-5. Sen jälkeen maaleja tehtiin tasatahtiin siten että kun summeri soi niin molemmilla joukkueilla oli kuusi maalia tulostaululla. Tässä turnauksessa ei jatkoaikoja pelattu vaan edessä oli suoraan rankkarikilpailu. Rankkarikilpailussa vuorotahtia onnistuttiin ja epäonnistuttiin siten, että ratkaisu saatiin vasta kun kahdeksas laukaisija pari oli vuorossa. Factorin maalissa pelannut Saara onnistui torjumaan Pelicansin yrityksen ja joukkueemme kapteeni Aino onnistui omassa suoritukseen maalin muodossa. Tämän jälkeen ilo olikin ylimmillään Factorin tyttöjen keskuudessa. Pienestä kaikki oli jälleen kiinni ja kumpi tahansa joukkueista olisi voinut voittaa. Todella hieno vastustaja on Pelicans. Hienoja tyttöjä ja hienoja vanhempia.

Mitalien jaon ja pokaalin nostamisen jälkeen tytöt saivat kastella valmentajansa ja voiton juhlat lähtivät siitä käyntiin ja jatkuivat koko matkan kotia saakka.

Todella hieno turnaus päätti tyttöjen mahtavan kauden. Kiitokset kaikille mukana olleille.

-Valmennus

 E-tytöt opintomatkalla Tampereella nääs!

Tämä E-tyttöjen joukkue ehti hienosäätää kuvioita kaksi viikkoa yhdessä. Treeneissä oli nöyriä tyttöjä,jotka halusivat oppia uutta. Ensimmäistä kertaa E-tyttöjen pelit pelattiin 5 vs 5  isolla kentällä, joka oli täysin uutta suurimmalle osalle joukkuetta.

Lauantai aamuna otettiin vauhtia läheiseltä leikkikentältä happihypyn muodossa ja vastassa oli kylmä Tampere. Onneksi päivän mittaan lämpeni niin sisällä,kuin ulkona. Ennen Särkänniemen hurvitteluita tytöt hurvittelivat kaukalossa. Pelit sujui mallikkaasti Liljan tehdessä joukkueen kaikki osumat.

Sunnuntaina pelit alkoivat vasta puoli kahdelta,joten sitä ennen käytiin tutustumassa tuleviin vastustajiin ja Factorin D- tyttöjen mainioihin peliesityksiin. Päivän mittaan tippui tietoa niin D-tyttöjen,kuin F-tyttöjenkin pääsemisestä finaaliin omissa sarjoissaan. Sepä oli tavoite sitten meilläkin, kirkastuneena.

Factorin hurrikaanin sai kokea useampi eri joukkue,kun E-tytötkin taistelivat tiensä finaaliin. Iltapäivän edetessä tytöissä oli jo luonnollisesti havaittavissa turnausväsymystä. Joukkue laitettiinkin kopin lattialle ”tirsoille”, jotta ajatus kirkastuu ja tossu lentää. Irina maalilla sai koviakin pelejä selkäreppuun ja Iida torjui maalilla voitokkaan välierän. Kenttäpelaajat saivat kokea vastustajan kovuutta ja oveluutta jos ei oltu hereillä.

Vastustaja ja tuomarit antoivat joukkueellemme tunnustusta juoksukunnosta ja pelin temmosta. Ottelun tempo oli kyllä kova jokaisissa ottelussa.

Sitten se,Finaali! D- tytöt olivat voittaneet huikean jännittävän finaalin. Tästä yritimme imeä positiivista energiaa. Ennen ottelua väsymys ja jännitys nipisti lähes jokaista tyttöä tavalla tai toisella.

Pelissä oli latausta yllin kyllin! Ottelu oli erittäin jännittävä ja taitavaa vastustajaa ei saanut päästää oman päädyn maalille laisinkaan
Ohje: ”pidetään palloa,niin vastustaja ei voi saada maalia”. Taistelua,vikkeliä käpäliä, kieputusta, pujottelua, tolppia ja maalinteon riemua. Joukkueen kokeneimmat pelaajat ottivat joukkuetta kantaakseen, esimerkin voimalla laatikkoon hyppäsi taistelevia tyttöjä.
Katsomossa jo mietittiin tulevien rankkareiden vetäjiä, mutta Niiiin lähellä,mutta niin pienestä kiinni, kaksi sekunttia ennen loppua vastustaja teki voittomaalin ja kulta meni Tampereelle. Tytöt olivat todella pettyneitä ja se näkyi.

Tulos oli joka tapauksessa loistava! Reppuun jäi monen monta kokemusta, joista tulevaisuuden peleissä on hyötyä. Nyt tämä joukkue tietää miltä tappio tuntuu ja seuraavalla vastaavanlaisella hetkellä he muistavat tämän ja silloin sisu on vieläkin lujempi. Uskokaa tai älkää, tästä turnauksesta, näistä voitoista ja tästä finaalitappiosta ensi vuoden D -Tytöt ammentaa energiaa. Tytöt ovat nähneet,että kyllä täällä susirajallakin on jotain tehty oikein. Tuolla päin Suomea harrastajamäärät ovat huikean paljon suuremmat,kuin täällä meillä. Siinä annetaan vähän liikaa tasoitusta.

Joukkueessa pelasivat:
Ella Pennanen, Ella Pikkarainen, Peppi Turunen, Hilma Korhonen, Moona Martikainen, Lilja Tahvanainen, Sira Miettinen, Elsa Haakana, Liina Ruotsalainen, Iida Ronkainen, Salla Partanen, Seelia Sutinen, Irina Päivinen, Vilma Kosonen ja Minea Kärki.

Lämpimät onnittelut hopeamitalisteille ja Iso Kiitos tästä turnauksesta! Oli suuri ilo ja kunnia olla mukana.

-Hete

F-tytöt väänsivät hienon turnauksen

F-Tyttöjen matka alkoi suurimmalla osalla jo perjantaina ja tytöt pääsivät sitten nauttimaan yhdestä lisäyöstä hotellissa. Lauantaina heräämisen jälkeen kävimme maittavalla aamupalalla ja sen jälkeen nauttimassa tietenkin upeasta kesä-säästä leikkipuistossa leikkien ja pelaten jalkapalloa! Sitten koittikin aika hypätä bussiin ja suunnata kohti ensimmäistä peliä. Ensimmäinen peli sujui totutellessa 4vs4 pelityyliin ja peli luistikin sitten hyvin. Sarjan loput pelit menivät myös niin mallikkaasti, että finaali kutsui! Finaalissa vastustaja oli parempi, ja tässä turnauksessa tytöt hävisivät ensimmäisen pelinsä ja lähdettiin ylpeästi voittajina hopeamitali kaulassa katsomaan isompien tyttöjen pelejä! Tytöt pelasivat upeasti ja monelta tytöltä tuli huikeita ratkaisuja ja valmentajat hihkuivat onnesta laidan toisella puolen.

Lauantai-ilta ja ehkä koko turnaus huipentui kun pääsimme Särkänniemeen huvittelemaan. Huvipuistossa nautittiin hyvästä säästä ja tietenkin herkuista. Koko päivä temmellettiin ja juostiin laitteesta toiseen ja lopulta viimeisetkin Factorin tytöt joutuivat lähtemään huvipuiston sulkemisen jälkeen kohti hotellia.

Kiitos kaikille hyvästä reissusta ja eikun kohti uutta kautta ja uusia kujeita!

-Valmentajat Monna ja Iisa