Ajankohtaista

D-tytöt voittivat pronssia alueloppuhuipentumasta Joutsenossa viikonloppuna.

Pelaajat olivat äänestäneet, että lopputurnauksesta lähdetään taistelemaan mitalista, jolloin tiedossa oli, että pari kenttää pelaa ja ne kenellä kulkee sillä hetkellä. Treeneissä kävijät, siellä onnistuneet ja taisteluilmeellä varustetut pelaajat ansaitsevat paikkansa pelaavissa kokoonpanoissa. Vaikka D-tyttöjen ikä on vielä nuori ja peliaikaa pyritään jakamaan tasaisesti. Talvella jo puhuttiin erilaisesta tavasta peluuttaa, mikäli lopputurnaukseen paikka saadaan. Vastustajat ovat kovempia, kokeneempia, liikkuvampia, fyysisempiä ja syöttökuviot toimii. Valmennus peluutti sen mukaan pelaajia. Lähdimme mukaan yhteishengellä, koko joukkueen voimin, juuri ja juuri kaikki pelaajat mahtuivat pöytäkirjaan.

FB Factorin Carelian joukkue pelasi joukkueellemme tällä kaudella paikan alueloppuhuipentumaan. Turnauksessa oli mukana Factorin lisäksi kolme joukkuetta Joensuun Josba, Lahden SB Pelicans ja

NST- FB Factor
Ulkona ajateltiin vetää raitista ilmaa, mutta jo bussissa neniin kantautui metsäteollisuuden ”rahan” haju 😉 Urheasti tytöt kävi lenkillä ja lämmittelyä jatkettiin sisällä loistavissa olosuhteissa.

Oli tiedossa, että NST:n porukka on kova, yksilötaito on huikea ja pelaajia on jo viime kaudella pelannut muutamia B-tyttöjen sarjassa!

Tavoitteena oli lähteä haastamaan NST kolmella kentällisellä ja matalalla karvauksella. Pelin alku näytti hyvältä ja lukemat pysyi siedettävinä. NST:n tähtipelaajia saatiin pidettyä aisoissa isolla työmäärällä ja sitkeällä koko joukkueen puolustuksella, ettei peli päädy keskeytykseen. Pelaajavartiointia ei voinut jättää hetkeksikään. Factorin ykköskentällä meni omiin useampi maali ja NST pääsi karkuun. Välillä siirryttiin kahteen kenttään ja laitettiin kentälle tuoreita jalkoja välivaihdoille. Ottelu päättyi lopulta 12-2 ansaitusti NST:n voittoon. Factorin tytöistä maalinteossa onnistui tutut nimet Sira ja Elli.

NST: n joukkueesta kasvaa varmasti suomen tulevaisuuden salibandy nimiä.

Tikkaritytöt: Juliaana ja Moona

Maalikooste

Pelitauko
Otteluiden välissä pidetty tauko käytettiin ravintotankkaukseen, pronssipelin vastustajaan tutustumiseen ja fiiliksen nostamiseen. Maalivahti pääsi omaan sparraukseen, joka tuottikin loistavan tuloksen pronssipeliin. Niin ja tietysti selostamo, kuvaus- ja rumpuosasto valmistautui hyvin tulevaan mitalipeliin. Kotiin jääville vanhemmille oli järjestetty live-selostus tulevasta, kauden viimeisestä ottelusta- Veskushow.

Pronssipeli FB Factor – Pelicans SB
Ottelusta tulikin varsinainen trilleri jo ensiminuuteista lähtien. Pelasimme kahdella kentällisellä ja tavoitteena oli saada erän alkuun useamman maalin johto, jotta kaikki pääsisi pelaamaan. Pelicans oli kuitenkin täysin eri mieltä asiasta. Puolessa ja toisessa oli läjämäärä paikkoja, vedot viuhuivat ohi ja yli tai upeasti torjuneet maalivahdit nappasivat palloista koppeja. Jennica, Factorin maalilla torjui kengän kärjelläkin! Ottelun tempo oli kova ja pelaajia vaihdettiin juoksemaan ja osa viisaasti pyysikin päästä huilaamaan, jolloin saatiin laajasta materiaalista tuoreita jalkoja taistelemaan. Ajassa 1.51 Pelicansin numero 12 Ilona Taipale teki ottelun avausmaalin. Ajassa 6.56 Factorin Nea Hulkko onnistui laittamaan pelin tasoihin! Lopulta tämä huippujännittävä trilleri meni jatkoajalle, kun kolmannen erän Factorin ylivoima ei tuottanut useasta tykityksestä huolimatta tulosta.

Pelaajien henkinen kantti oli aika koetuksella tässä tilanteessa, missä pronssi ratkeaisi seuraavan maalin ja se olisi siinä. Kentälle laitettiinkin hieman erilainen viisikko, jolla ratkaisua pyrittiin saamaan, varmaa puolustusta, maalintekovoimaa ja ratkaisukykyä.

Jatkoaika oli myös karmivan kovaa taistelua ja jännittäviä tilanteita. Ottelun ratkaisuhetki oli, kun Jennica torjui useamman Pelicansin yrityksen Factorin maalilla aivan maaliviivalta ja joku onnistui siivoamaan pallon ylös ”Nepelle”, joka karkasi puolittaiseen läpiajoon ja laittamalla pallon varmasti vastustajan verkkoon!! Pronssi oli voitettu ja koko hurjan upea tiimimme syöksyi kentälle juhlimaan. Tämä oli Factorin, Arcticin ja Carelian yhteinen koko joukkueen voitto, mahtava päätös tälle kaudelle.

Tikkaritytöt: Jennica ja Nepe

Maalikooste

Pronssimitalit kaulaamme jakoi Suomen naisten salibandymaajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen.

Kiitokset Lahden Pelicansille jännittävästä pelistä ja mahtavasta vastuksesta!

Valmennus, huolto ja joukkueenjohto kiittää ja kuittaa tästä kaudesta.

Hyvää kevään jatkoa kaikille!