Ajankohtaista

Päällekkäisten turnausten johdosta naisten II-divisioonan turnaukseen koottiin joukkue vähän sieltä sun täältä. Omien kolmen pelaajan lisäksi riveihin oli saatu mukaan kaksi pelaajaa naisten sunnuntain harrastesählystä, yksi C-tytöistä, kaksi entistä peluria Joensuun alueelta, yksi Helsingistä, yksi Kuopiosta ja yksi Lahdesta eli todellinen sekalainensakki. Ensimmäisen kerran joukkue kokoontui tuntia ennen ensimmäisen pelin alkua ja päivä aloitettiin perinteisellä nimikierroksella.

FB Factor – SB Welhot 0-6 (0-2, 0-3, 0-1)

Heti ensimmäinen vastus tuli sarjan kärjessä olevista joukkueista ja vauhti oli sen mukainen. Factorin naiset saivat tehdä kovasti töitä yrittäessään pysyä mukana Welhojen vauhdikkaissa ja sulavissa kuvioissa, joista pelin  aikana iskettiin kaiken kaikkiaan kuusi maalia. Pikahälytykellä Factorin maaliin kutsuttu Netta pelasi kuitenkin loistavan pelin ottaen hienoja koppeja. Factorilta ei paikkoja tosin puuttunut, mutta palloa ei tällä kertaa saatu vastustajan verkkoon hienoista rystylyönneistä huolimatta.

Factorin pistetytöt: –

Ottelun tilastot

Maalikooste

JorJy – FB Factor 7-1 (1-0, 2-0, 4-1)

JorJyä vastaan lähdettiin hakemaan päivän ensimmäistä maalia, jota saatiinkin odottaa viimeiseen erään, kun vain 13 sekuntia oli jäljellä. Tässä vaiheessa vastustaja oli kuitenkin iskenyt jo 7 maalia ja Factor jäi pisteittä. JorJyn pelaajat olivat nopeita ja peli kulki hyvin eikä Factor hienoista yrityksistään huolimatta millään meinannut päästä vastustajan puolustuksen ohi.

Factorin pistetytöt: Ida 1+0

Ottelun tilastot

Maalikooste

Naisten II-divisioonan viimeinen turnaus pelataan sunnuntaina 4.3.2018 Kuopiossa. Silloin vastassa Josba ja JorJy. Jälkimmäisessä pelissä tullaan ratkaisemaan kumpi säilyy suoraan sarjassa ja kumpi joukkueista lähtee karsimaan sarjapaikastaan Veikkojen ja III-divisioonan kahden parhaan joukkueen kanssa. Eli jännitettävää riittää kauden loppuun saakka.