Ajankohtaista

Factorilla oli vielä sauma varmistaa SM-sarjapaikka ja koska Pirkat pelasivat molemmat pelinsä tasan, tarvitsi Factor päivästä vähintään kolme pistettä. Vastassa olivat kaksi kovaa joukkuetta, joten hermot oli saatava kuriin ja oma peli pyörimään.

Classic -FB Factor 4-1
Peli alkoi lupaavasti, kun palloa pyöriteltiin vuoron Classicin ja Factorin avauksessa. Karvaukset kuitenkin toimivat, eikä kumpikaan saanut turhan hurjia maalipaikkoja. Erän lopussa Classic kuitenkin onnistui iskemään avausmaalin ja erätauolla painotettiin, että tasapeli pitää vähintään saada. Ensimmäisellä erätauolla myös lähdettiin viilaamaan karvausta entistä paremmaksi – itse kuvio oli ihan hyvin kohdillaan, mutta laidat vuosivat pahasti.

Toisen erän alku oli kuitenkin synkkä – Classic iski minuutin sisään kaksi maalia ja peli oli jo 3-0. Factor otti välittömästi aikalisän ja kontrolli pyrittiin saamaan takaisin. T18 kannustusjoukoista nyt kaikki tahto irti ja peli tasoihin, sillä hävitä ei voi, mikäli SM-sarjaan mielii. Factor tiivisti kahteen ketjuun ja peli alkoi näyttää paremmalta. Maalipaikkoja alkoi syntyä ja palloa saatiin pidettyä jo kauemmin vastustajan päässä. Classicin maalivahti oli kuitenkin hereillä eikä ripareitakaan meinattu saada sisään. Lopulta Elsa-Minea kaksikko sai hyvän paikan maalin eteen ja peli saatiin kavennettua 3-1. Lopussa oli tarkoitus ottaa maalivahti pois, mutta vastustaja aavisti tämän ja painetta ei saatu purettua ja vastustaja pääsi lopussa vielä 4-1 johtoon. Pelillisesti suoritus oli aika hyvä, mutta vastustaja oli kova ja tällä kertaa SM-sarjapaikka jäi haaveeksi.

Factorin pistetytöt: Minea 1+0, Elsa 0+1

Ottelun tilastot

FB Factor – Pelicans SB 4-6
Viimeinen ottelu oli molemmille merkityksetön, sillä kumpikin joukkue pelaavat tulevalla kaudella 1. divisioonassa. Pelicans vei kuitenkin edellisellä kerralla voiton, joten Factor lähti hakemaan pelistä pisteitä. Ensimmäinen erä oli tasainen ja paikkoja saatiin molempiin päihin. Factorilla kuitenkin puuttui koko ajan maski eikä maalipaikoista saatu vaarallisia. Myös monesta syötöstä huidottiin ohi eikä viimeistely tuntunut toimivan. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Pelicansin 0-1 johtoasemassa ja fläpillä hahmotettiin hyökkäyspään ongelma – maskin lisäksi pakkien ja hyökkääjien välille jäi liian iso väli, jossa vastustaja sai useasti kimmokkeet haltuun ja vastahyökkäyksen vauhtiin ennen kuin Factorin puolustus ylsi palloon.

Ero kasvoi taas 0-3 tilanteeseen, kunnes Minni sai viivasta vetopaikan ja laittoi loistavan korkuisen vedon, joka vei pallon verkkoon aivan vastustajan maalivahdin jalan yli. Pelicans teki seuraavan maalin, mutta seuraavaksi Factorin ylivoima sai kavennettua peliä. Myös toinen ylivoima tuotti tulosta ja peli oli jo 2-3. Pelicans kasvatti jälleen johtoaan, mutta Factor jatkoi kiriään ja ottelun lopulla peli saatiin tasoihin 4-4. Kaikki näytti menevän niin kuin pitääkin ja piste olisi tulossa, mutta puolustukseen jäi aukko ja minuutti ennen loppua Pelicans meni taas maalilla johtoon. Factor otti maalivahdin pois, mutta peliä ei saatu haltuun ja maalivahti palautettiin nopeasti maalille. Maalin eteen pääsi kuitenkin pomppupallo ja Pelicans iski viimeisen niitin. Tälläkään kertaa Pelicansista ei irronnut pisteitä.

Factorin pistetytöt: Lilja 2+1, Minea 0+2, Liina 1+0, Minni 1+0, Maija 0+1

Ottelun tilastot

 

Factorin niin hyvä alkukausi kääntyi lopulta alamäkeen ja tähän saakka asti pidetty vähintään yhden pisteen putki katkesi viimeiseen karsintaturnaukseen. Vaikka 1. divisioona kutsuu, Factor ottaa tavoitteekseen asettaa jokaiseen peliin sopivan haasteen, millä saadaan vietyä niin yksilö- kuin joukkuetaitoja eteenpäin. 1. divisioona alkaa 18.12. Vihdissä. Kiitos vanhemmille, huoltajille ja pelaajille – nyt käännetään katseet tulevaan.