Ajankohtaista

Kauden avaus Welhojen järjestämässä turnauksessa Ylä-Pyörön koululla. T12 pelaa sarjaa tuttuun tapaan kahdella joukkueella Arctic ja Carelia.

Josba – Carelia 3 – 1
Carelia pääsi aloittamaan kauden tuttua Josbaa vastaan. Monelle Carelian pelaajalle tämä oli ensimmäinen virallinen ottelu tässä ikäluokassa ja se näkyi tässä ensimmäisessä ottelussa selvästi. Vastustaja oli rohkeampi ja vyörytti palloa meidän maalia kohden tasaisen varmasti. Erätauolle siirryttiin Josban johtaessa 1- 0. Toiseen erään saatiin jo hieman lisää peli rohkeutta, mutta oli haastavaa päästä maalintekopaikoille. 24 minuutin kohdalla Josba oli jo kolmen maalin karussa. Tytöt ei kuitenkaan luovuttaneet vaan ajassa 27.10 syntyi Carelian kauden avausmaali. Onnistuminen toi heti lisää vauhtia tyttöjen töppösiin, mutta kiri vaihde ei tuonut lisää osumia. Pelin kulusta kertoo aika paljon maalivahtien torjunnat. Josban Fanni 3 torjuntaa ja Factorin Susa 19 torjuntaa. Ottelun tsempparina palkittiin Susa ja tekijänä Sofia jo teki myös kauden avausmaalin.

Ottelun tilastot

Varta – Arctic 1 – 9
Arctic pääsi aloittamaan kauden Vartaa vastaan. Ennakkoon arveltiin että he pelaavat rohkeata peliä ja pyrkivät paineistamaan meidän tyttöjä. Arctic oli kuitenkin ottelun alusta heti valmiina ja päästiin pelaamaan hyvin pallolla. Kauden avausmaali näki päivänvalon ajassa 5.03 , maalivahtimme Terhin hieno avaus heitto meni suoraan Ellalle joka kävi viimeistelemässä maalin. Ensimmäisen erän jälkeen Arctic oli 4 – 0 johdossa. Toinen erä jatkui Arcticin komennossa, joka sai pienen särön ottelun loppupuolella kun vastustaja kävi rikkomassa kuparisensa. Mikä ottelussa erityisesti lämmitti valmennuksen mieltä oli se että jokaiseen maaliin löytyi syöttäjä. Ottelun tsempparina palkittiin Elmiira ja tekijänä Emma.

Ottelun tilastot

Carelia – Varta 4 – 7
Kuten osattiin jo odottaa niin Varta aloitti ottelun todella terävästi. 4 minuutin kohdalla Varta oli jo kahden maalin karkumatkalla. Carelian pelaajat ei kuitenkaan antaneet periksi ja pelirohkeus kasvoi mitä pidemmälle ottelu eteni. Vajaa 7 minuuttia pelattu ja Milla saa kavennus maalin aikaan Sofian tehdessä esityöt. Varta ei tästä hämmentynyt ja erätauolle siirryttiin Vartan johtaessa 1- 4. Toista erää oli keretty pelata vain 7 sekuntia kun Varta oli taas maalinteossa. Olisi voinut luulla että nyt meidän tyttöjen selkä suoristuu,mutta toisin kuitenkin kävi. Sinnikäs taistelu jatkui ja parhaimmillaan päästiin jo kahden maalin päähän jopa kahteen kertaan. Ilon aiheena tässäkin ottelussa oli se että jokaiseen maaliin löytyi se syöttäjä ja kolmelle pelaajalle ensimmäinen maali tässä ikäluokassa. Ottelun Tsempparina palkittiin Susa ja Tekijänä Nella

Ottelun tilastot

Josba – Arctic 1 – 6
Nyt oli Arcticin vuoro kohdata paikallisvastustajamme Josba. Arcticin tytöt aloitti pelin hyvällä asenteella ja räväkästi. Vasta reilu minuutti pelattu kun ottelun avausmaali syntyy. Tällä kertaa viimeistelijänä Pirta ja syötön maaliin antoi Ella. Tytöt jatkoi pelaamista hyvällä temmolla ja maaleja syntyi. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla oltiin jo 0 – 5 johdossa. Liekkö tässä vaiheessa hyvän olon tunne hiipi puseroon ja Josba pääsi kaventamaan reilua minuuttia myöhemmin. Erätauolle kuitenkin siirryttiin Arcticin selkeässä johdossa. Tytöt varmaan mietti erätauolla tulevia tuuletuksiaan, sillä toisessa erässä ruuti ei ollut enää niin kuivaa kuin ensimmäisessä erässä. Vasta ottelun loppupuolella Pirta kaunisteli loppulukemat päivän toisella osumallaan, johon syötön tarjoili Aino. Vaikka toinen erä oli maalien valossa tehoton , niin sieltä löytyi tekemisen meininkiä ja hienoa pallon hallintaa hyökkäyspäässä. Voisi ajatella ettei yritetty, mutta vastustajan maalivahti otti toisessa erässä hienot 12 torjuntaa kun Terhi esti maalin syntymisen viidesti. Ottelun tsempparina palkittiin Elmiira ja tekijänä Ella.

Ottelun tilastot

Carelia – Welhot 2 – 2
Carelian kolmanteen ja samalla päivän viimeiseen otteluun vastaan astui Welhot. Vastus tiedetään aina kovaksi, joten helppoa peliä ei tästäkään ollut luvassa. Peliä oli pelattu vasta 23 sekuntia kun welhot siirtyi johtoon. Ei siis mikään unelma alku Carelialle. Peliä tahkottiin tasaisissa merkeissä aina 13 minuutille saakka kunnes Anna antaa syötön Oonalle joka viimeisteli tasoitusmaalin. Edellisestä osumasta oli kerennyt kulua vain 36 sekuntia kun Sofia tarjoili Millalle joka laukoi Carelian tytöt johtoon. Erätauolle päästiin siis maalin johdossa. Molemmille joukkueille peli oli päivän kolmas ja sen huomasi että jalka alkoi jo painaa. Welhot oli viimeisessä erässä se hallitsevampi osapuoli ja vyörytti palloa Carelian maalille. Ottelua oli jäljellä enää puolitoista minuuttia kun Welhot pääsi tasoittamaan ottelun. Tottakai joukkuetta sillä hetkellä harmitti että voitto lipesi hyppysistä, mutta toisen erän vastustajan vyörytys oli sen verran kovaa että tasapeli oli hieno suoritus tässä vaiheessa kautta. Ottelun tsempparina palkittiin Katri ja tekijänä Susa.

Ottelun tilastot

Ensimmäisen turnaus onnellisesti takana. Tytöillä kun ikäluokat on kahden vuoden portailla niin ensimmäinen turnaus on aina hyvin arvoituksellinen kun tulee nuoremmista uusia pelaajia ja siten ei yhtään tiedä kuinka voimasuhteet keikahtelee. Nyt tiedetään kuinka vastustajat pelaa ja millä tasolla ollaan. Muutama viikko aikaa treenata ja juonia suunnitelmia vastustajan päänmenoksi ennen seuraavaa turnausta joka pelataan kotiluolassa Kontiolahdella 25.11. Toivotaan että silloin pääsee aloittamaan kautensa nekin pelaajat jotka ekan turnauksen olivat flunssan kourissa.

Pelaajien palkitsemisesta mainittakoon sen verran kun se ei välttämättä ole vielä kaikille tuttu kuvio. Tsempparin valitsee vastapuolen toimihenkilöt ja tekijä palkinto(muumitikkari) on meidän joukkueen sisäinen valinta jonka tekee Valmentaja(t).