Ajankohtaista

Kauden kolmanteen turnaukseen lähdettiin isolla kokoonpanolla. Mukana oli 20 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Tytöillä oli ollut treeniaktiivisuus kilpailu neljän viikon ajan, jonka perusteella tässä turnauksessa peliaika jakaantui eri pelaajien kesken. Matka taittui rattoisasti yhdessä E-tyttöjen kanssa ja ennen pelien alkamista tytöt kerkesivät viettää muutaman tunnin Matkuksessa.

Crackers – FB Factor 2-8 (1-3, 1-3, 0-2)
Päivän ensimmäinen peli oli kärkikamppailu Kotkan Crackersia vastaan. Tyttöjen latautuminen tähän peliin oli aloitettu jo viikoa aikaisemmin. Vaikka viime kaudella molemmat pelit Crackersia vastaan voitettiin, niin joukkueessa on niin paljon yksilötaitoa, että he voivat voittaa ihan kenet tahansa. Lisäksi oman mausteen turnaukseen toi pieni parkettikenttä, joka muuttaa pelin aivan erilaiseksi jopa ihan eri lajiksi. Kaikesta huolimatta peli oli Factorin tyttöjen hallintaa alusta loppuun saakka. Tyttöjen aktiivinen karvaus oli myrkkyä ja pallon riistojen seurauksena saatiin tehtytä puolenkymmentä maalia. Hyvin sujuneen hyökkäyspään lisäksi puolustus toimi lähes moitteettomasti ja voidaan sanoa että voitto oli ansaittu.

Factorin pistetytöt: Saara 2+1, Sira 2+1, Elli 1+2, Nepe 1+0, Jenni 1+0, Jennica 0+1, Veera H 0+1, Veera Liukka 0+1, Nella 0+1

Ottelulun tilastot

Valokuvia ottelusta

 

FB Factor – PyY 7-5 (2-2, 3-2, 2-1)
Toisessa pelissä vastassa oli aina niin hankala PyY. Pyhtään tyttöt olivat ensimmäinen joukkue aluesarjassa, jotka pystyivät Factorin tyttöjen juoksuvauhdissa mukana ja välillä tuntui että menivät niin vauhdikkaasti että Factorin puolustajat olivat helisemässä. Tällä kertaa ottelu pysyi hyvin tasaisena loppuun saakka ja missään vaiheessa Factorin tytöt eivät päässeet kunnolla kuskin paikalle. Mutta ehdottomasti tälläisiä pelejä tarvitaan lisää, joissa joutuu vääntämään tosissaan alusta loppuun.

Factorin pistetytöt: Sira 2+1, Jennica 2+1, Veera Liimatta 2+0, Saara 0+2, Elsa 1+0, Lilja 0+1, Anni 0+1, Irkku 0+1

Ottelun tilastot

Valokuvia ottelusta

Tyttöjen pelit menivät hienosti ja päivän aikana 14 eri tyttöä pääsi tehopisteille. Tämän vuoden puolella pelataan vielä yksi C-tyttöjen aluesarjaturnaus Kontiolahdessa 14.12. Silloin päästään pelaamaan Papasta  ja toistamiseen SB Welhoja vastaan. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Factorin tyttöjä.