Ajankohtaista

FB Factor – SBSV 4-2
Kauden viimeisen kotiturnauksen ensimmäinen vastaja oli SBSV Vantaalta. Edustusjoukkue oli saanut tähän peliin maalille Welhoissa kolme kautta liigaa pelanneet Jenna Väisäsen. Loukkaantumisten ja sairastelujen takia kokoonpanossa oli ainoastaan 12 kenttäpelaajaa, mutta se ei tahtia haitannut. Edustusjoukkue siirtyi jo pelin alussa 1-0 johtoon Katin riistäessä pallon vastustajalta ja laittaessa läpiajosta pallon varmasti maaliin. Ottelun toista maalia saatiin odotella aina erän loppuun asti. Merike veivasi erän viimeisellä minuutilla ilmaveivillä pallon maaliin. Syötön maaliin antoi T18 joukkueessa yleensä maalilla pelaava Minttu.

Toisen erän alkuun SBSV:lle toimittiin rankkari, mutta Jenna oli maalilla kuin muuri tässäkin tilanteessa. SBSV sai kuitenkin erän puolivälissä kavennettua tilanteeski 2-1, Heti seuraavassa vaihdossa Merike kuitenkin laittoi pallon toisen kerran maaliin tällä kertaa Venlan syötöstä. Toiselle erätauolle siirryttiin turvallisen tunteisessa 3-1 johdossa.

Kolmannessa erässä pelin hallinta siirtyi enemmän vieraille ja saivat rakennettua useita maalipaikkoja. Muutaman kerran pallo kävikin maalikehikoissa ja lopulta kun erää oli pelattu kuusi minuuttia he saivat pallon maaliin asti. Tämäkin maali saatiin kuitattua melko nopeasti kun pari minuuttia edellisestä Edustusjoukkue rakensi koko kentällisen voimin yhden kauden hienoimmista maaleista. Pakin tontilta maalille noussut Nea sai viimeistellä takatolpalta Meriken passista ottelun viimeiseksi jääneen maalin.

Ottelu ei ollut todellakaan mitään parasta edustusjoukkuetta, mutta tällä kertaa heikompikin esitys riitti tärkeisiin pisteisiin.

Factorin pistenaiset: Merike 2+1, Nea 1+0, Kati 1+0, Venla 0+1, Minttu 0+1

Ottelun tilastot

Blackbirds – FB Factor 2-2
Seuraavassa pelissä vastaan asettui sarjataulukossa niskaan hengittävä Blackbirds. Eroa näiden kahden joukkueen välillä ennen peliä oli kokonainen yksi piste, joten tässä kamppaillussa oli iso panos mahdollisia jatkopelejä ajatellen.

Jenna jatkoi ensimmäisen pelin tapaan Factorin maalilla. Kokoonpanoihin tuli pieniä muutoksia kun Sanni joutui jäämään tästä ottelusta sivuun ja vastapainoksi Nella saapui vahvistamaan Factorin puolustusta. Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, hieman tunnustellen puolin ja toisin. Molemmat joukkueet saivat laukauksia aikaan, mutta vaarallisimmilta maalipaikoilta vältyttiin. Noin yhdeksän minuutin kohdalla kuitenkin Blackbirds sai puhkottua muutamalla hyvällä syötöllä Factorin karvauksen ja pallo toimitettiin takatolpalle, josta vastustaja pääsi ohjaamaan pallon verkkoon. Tämä jäi ensimmäisen erän ainoaksi maaliksi.

Toinen erä jatkui samoissa merkeissä, molemmat joukkueet selkeästi pyrki pitämään puolustuksen tiiviinä, eikä hyville maalipaikoille meinattu päästä. Maalivahdit pelasivat myös hyvällä tasolla ja ottivat pallot varmasti kiinni. Toisessa erässä ei siis maaleja nähty ja kolmanteen erään lähdettiin Blackbirdsin johtaessa 1-0.

Viimeiseen erään lähdettiin siis yhden maalin takaa-ajo asemasta ja heti erän alusta saatiinkin painopiste Blacbirdsin päätyyn. Vedot kuitenkin tahtoivat mennä ohi maalista tai jäädä vastustajan peittoihin. Factorin pienestä painoksesta huolimatta seuraavan maalin teki Blackbirds kun he hyödynsivät nopean vastahyökkäyksen ja pallo löysi tiensä juuri ja juuri maaliviivan yli ajassa 38.37. Factorin kuittaus nähtiin vain 11 sekuntia myöhemmin kun aloituksen jälkeen saatiin pallonriisto ja pallo pelattiin viivaan Nealle, jonka laukaus upposi vastustajan verkkoon. Kavennuksesta saatiin lisää virtaa tasoitusmaalin hakemiseen ja ajassa 41.07 tämä tuotti tulosta, kun Niina toimitti vedon maalia kohti ja Kati pääsi hakkaamaan irtopallon sisään. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa voittomaalin tekoon, mutta peli päättyi näihin 2-2 lukemiin ja näin ollen pisteet jaettiin tästä tasaisesta ottelusta.

Factorin pistenaiset: Kati 1+1, Nea 1+0, Niina 0+1

Ottelun tilastot

Runkosarjan viimeinen turnaus pelataan 11.3.2023 Joutsenossa. Siellä ratkeaa mitkä kaksi joukkuetta pääsevät karsimaan ensi kauden uuteen Divariin. Toivotaan että Factor on toinen niistä.