Ajankohtaista

Ehkäpä kauden tähän mennessä parhaan harjoitteluviikon päätteeksi joukkue pääsi aloittamaan naisten sarjapelit uudella sarjatasolla. A- ja B-ikäisten lisäksi läpi kesän joukkueen mukana harjoitelleiden Maijan ja Riikan lisäksi perjantai-illan neuvotteluiden jälkeen myös Hete hyppäsi joukkueen mukaan. Heten, ja varmasti koko joukkueen, yllätykseksi hänen käsivarteensa pujotettiin hallille tultua kapteenin nauha tämän kauden ajaksi naisten sarjan osalta.

SB Welhot – FB Factor 7-5 (3-1, 1-3, 3-1)
FB Factorin historian ensimmäinen peli naisten II-divisioonassa ja vastassa viime kauden sarjakolmonen SB Welhot. Ensimmäisessä erässä hieman katseltiin uuden sarjatason vauhtia ja hävittiin kaksinkamppailuja sekä tehtiin paljon harhasyöttöjä sekä merkkausvirheitä, joista vastustaja rankaisi armottomasti. Welhojen maalivahdilla oli ensimmäisessä erässä ainoastaan kaksi torjuntaa, kun Margalla vastaavasti niitä oli kahdeksan.
Toinen erä oli selkeästi Factorin parasta antia tässä pelissä. Aktiivinen karvaus alkoi tehota ja maalipaikkoja syntyi jokaiselle viisikolle. Myös maalin makuun hienojen sommitelmien päätteeksi päästiin kolme kertaa.
Kolmannen erän puolivälissä Factorin tämän pelin tehokkain ja parhaaksi palkittu Jutta loukkaantui ja niin kuin monesti tyttösäbässä, peli voi siitä seota. Niin kävi nytkin. Loukkaantumisen jälkeen neljään minuuttiin Welhot iskivät kolme maalia. Factorin tytöt saivat kuitenkin vielä rivit kasaan ja aikaiseksi mukavan loppukirin, mutta hyvistä paikoista huolimatta yhtä maalia enempää ei saatu tehtyä.
Kapteeni Heten kommentit pelin jälkeen pukukopissa kertoo kaiken oleellisen pelistä: ” Hyvä tytöt. Virheistä joudutaan maksamaan, ja se tuli tässäkin pelissä huomattua, mutta peli oli tosi hyvä ja olen tosi ylpee teistä.”

  • Factorin pistetytöt: Jutta 1+2, Emppu 2+0, Eve 1+0, Maija 1+0, Kiia 0+1, Noppa 0+1
  • Maalilla Marga 14 torjuntaa
  • Factorin parhaana palkittiin Jutta
  • Ottelun tilastot
  • Maalikooste

 

TuuU – FB Factor 3-3 (2-1, 1-0, 0-2)
Tunnin huili, ja vastaan asettui viime kauden sarjakakkonen Tupis, jonka pelaajilla on kokemusta salibandystä varmasti enemmän, kuin kaikilla muilla sarjan pelaajilla yhteensä. Pelin juoni oli alusta alkaen selvä. Factorin nopeakinttuiset tytöt vievät ja Tupiksen kokeneet pelaajat vikisevät ja iskevät terävästi silloin tällöin vastaan lähinnä Ingan voimin. Pelin avausmaalin Tupis saa lahjoituksena, kun heidän pelaaja heittää pallon kulmasta maalille, ja Venny aikansa jonglöörattuaan lipsauttaa pallon omaan maaliin. Factor tasoittaa erän puolivälin jälkeen, mutta erätauolle mennään kuitenkin Tupiksen 2-1 johdossa.
Toisessa erässä nopeustekijät tulevat vieläkin enemmän esille ja Factorin tytöt luovat jatkuvasti maalipaikkoja, mutta reppuun palloa ei millään saada. Erän ainoan maalin tekee kuitenkin Tupis, jälleen onnenkantamoisella, kun nollakulmasta maalille heitetty pallo kimpoilee pelaajien jaloista verkon perukoille.
Kolmannessa erässä pelin hallinta on entistä selvemmin Factorin tytöillä ja tutkapari Maija-Anna juonivatkin pari maalia, ja näin heti ensimmäisessä turnauksessa saadaan joukkueen pistetili auki. Maalipaikkoja olisi kyllä ollut reilusti voittoonkin saakka. Todella hieno peli tämäkin Factorin tytöiltä.

  • Factorin pistetytöt: Maija 2+0, Anna 0+2, Eve 1+0, Kiia 0+1
  • Maalilla Venny 18 torjuntaa
  • Factorin parhaana palkittiin Noppa
  • Ottelun tilastot
  • Maalikooste

Naisten II-divisioona jatkuu 15.10.2017 Kuopiossa, jossa vastassa ovat Veikot ja Josba.