Ajankohtaista

Kauden viidennessä turnauksessa miteltiin ”pisteistä” Joensuussa, jossa vastassa Josban joukkueet sekä Lieksan Into.

ARCTIC

Josba punainen – Arctic 9 – 7
Päivän käynnisti ehkä jopa vähän odotettukin peli Josban punaista vastaan. Ottelu tarjosi heti ensi hetkistä alkaen tämän kauden vauhdikkainta peliä. Ensimmäisessä erässä maaleja tehtiin vuoron perään, molempien onnistuessa kolmeen kertaan. Toisessa erässä tahti muuttui. Ensin pari osumaa meille, jonka jälkeen Josba puolestaan siirtyi kahden maalin etumatkalle. Kolmannen erässä alussa Josba karkasi jo kolmen maalin etumatkalle. Kaksi minuuttia ennen loppua laitettiin peli jännäksi ja tultiin maalin päähän. Viimeisellä minuutilla kuiteinkin Josba onnistui katkaisemaan kirin ja tekemällä loppulukemiksi 9-7.

Arctic -Josba musta 16–4
Tunti taukoa, hiukan välipalaa ja seuraavan pelin vuoro. Tässä pelissä vastassa Josba musta. Tähän peliin muutettiin hiukan kokoonpanoja. Ensimmäinen erä näytti siltä miltä pitikin. Pallo liikkui kivasti ja maalipaikkoja saatiin luotua tasaiseen tahtiin sekä viimeistely toimi. Toisessa erässä keskittyminen herpaantui minkä myötä peli tasoittui jonkin verran. Kahden erän jälkeen maaliero oli sellainen, että peliä jatkettiin kolmanteen erään. Kolmatta erää oli pelattu piirun verran alle 10 minuuttia kun ero oli lopulta 12 maalia ja Arcticin urakka päivä oli paketissa.

CARELIA

Carelia – Lieksan Into 5–4
Carelia kohtasi päivän ensimmäisessä pelissään Lieksan Innon. Ottelu alkoi hiukan nihkeästi. Maalipaikkoja kyllä luotiin, mutta viimeistelyssä ei oltu ihan parhaalla tasolla. Sen sijaan Into käytti paikkansa paremmin ja voitti erän puhtaasti 2–0. Toisessa alkoi sitten tapahtumaan. Into onnistui kasvattamaan johdon kolmeen maliin. Heti perään kavennus maali, joka herätteli tyttöjä pelaamaan. Sama toistui jonkin ajan päästä. Into tekee maalin ja kuittaus tuli tällä kertaa vain viiden sekunnin päästä. Kolmanteen erään maalin takaa-ajo asemista.  Erän alkupuolella rinnalle ja lopussa maalin verran edelle. Oma pää pidetiin puhtaana koko erä joten päivän ensimmäisestä pelistä maalin voitto.

Josba Musta – Carelia 2-7
Päivän toisessa pelissä jatkettiin paikallispelien merkeissä. Vastaan asettui Josba Musta. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Ensin Carelia johtoon jonka jälkeen Josbattaret maalin karkumatkalle kahdella osumalla. Erän lopulla tultiin tasoihin. Toiseen erään lisättiin vauhtia ja oltiin viimeistelyssä huolellisia. Maaliverkkoa heilutettiin kaikkiaan viisi kertaa. Puolustukseen saatiin myös huolellisuutta, jonka johdosta omissa ei soinut kertaakaan.  Kolmannessa erässä palattiin ensimmäisen erän tasaiseen taisteluun. Kolmas erä oli maalivahtien näytöstä molemmissa päissä. Kumpikaan joukkue ei onnistunut tekemään maalia joten tästä pelistä voitto hyvän tokan erän ansiosta.

POLAR

Lieksan Into – Polar 6-6
Polarin päivä pyörähti käyntiin pelillä intoa vastaan. Ottelu sai salama alun kun pallo maaliin 25 sekunnin pelin jälkeen. Pari minuuttia eteenpäin ja karkumatka kasvoi kahteen maaliin. Into pääsi peliin mukaan edessä ja erän viimeisellä vitosella maaleja tehtiin urakalla molemmissa päissä. Erä lopulta tasan 3-3. Toinen erä noudatti pitkälti samaa kaavaa. Me tehtiin ensi pari ja sitten Into pari. Taisi pari nopeaa maalia tuoda hiukan liikaa hyvänolon tunnetta ja Innolle pelaajille taas lisää buustia. Toinen erä tasan 2-2. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet osuivat kertaa joten tämäkin erä meni tasan joten pelikin tasan 6-6.

Polar – Josba punainen 3-15
Polarin toisessa pelissä riitti haastetta, kun vastassa oli Josban punainen joukkue. Ensimmäinen erä meni nopeampaan pelitempoon totutellessa. Toinen erä mentiin tasaisissa merkeissä, erä Josballa 3-4. Kolmannessa erässä väsymys alkoi hiipiä pikkuhiljaa jonka myötä puolustuksesta paras terä oli poissa. Josba onnistui kasvattamaan eron 12 maaliin ja näin viimeinen vitonen jäi pelaamatta kolmannesta erästä.