Ajankohtaista

Vaikka viikonlopun pelit aiheuttivatkin vähän päänvaivaa valmennukselle kahden sarjan osuessa samalle päivälle niin A-tyttöjen matkaan saatiin kaksi erittäin iskukykyistä kentällistä.

FB Factor – Sudet SB 6-0 (3-0, 1-0, 2-0)

Ensimmäiseen peliin Susia vastaan lähdettiin sillä asenteella että mitään ei anneta ilmaiseksi ja joka pallosta taistellaan ja se näkyi jo ekasta vaihdosta lähtien ja kun maalille saatiin houkuteltua vielä Netta Pakarinen joka pelasi taas loistavan nollapelin ottaen muutaman haamukopin pelin kuluessa niin pisteet tulivat oikeutetusti 6-0 Kontiolahteen.

Factorin pistetytöt: Kiia 1+2, Nea 2+0, Roosa 1+1, Eve 1+0, Jutta 1+0, Emppu 0+1, Anna 0+1, Minttu 0+1

Ottelun tilastot

Maalikooste

ÅIF – FB Factor 3-2 ( 1-0, 0-0, 2-2)

Toinen päivän peli oli sitten Åifia vastaan ja raastava pelityylimme tuntui painavan jo jonkin verran jaloissa ja painetta ei enää oikein saatu luotua niinkuin olisi haluttu, ja pari erää oli oikeastaan aika vaikeita, mutta viimeiseen erään saatiin kuitenkin luotua hyvä paine vastustajan päätyyn ja paikkoja oli reilusti tehdä myös tasoitusmaali mutta tällä kertaa ei vaan saatu palloa enää tolppien väliin ja pisteet menivät tiukassa väännössä 3-2 Åifille.

Factorin pistetytöt: Kiia 0+2, Noppa 1+0, Eve 1+0

Ottelun tilastot

Maalikooste

A-tyttöjen pelit jatkuvat 3.12.2017 Mikkelissä, jossa vastaan tulevat Sudet SB ja PSS

-Mike