Ajankohtaista

F-tyttöjen kaudein viimeinen turnaus käytiin pelailemassa Kuopiossa. Aamulla lähdettiin aikaisiin bussilla ajelemaan ensin Nilsiää kohde johon jätimme E-tytöt ja sitten Kuopioon. Tiedossa oli pitkä päivä ja ainakin valmentajia hieman jännitti miten nämä pikkuiset jaksaisivat kaikki pelit pelata. Mukaan lähti kahdeksan tyttöä ja jokaiselle se tiesi ainakin kuusi peliä.

Hallille päästyämme aloitimme alkuverkat ulkona leikkien erillaisia tyttöjen toive hippoja ja sitten sisälle valmistautumaan peleihin. Pari ensimmäistä peliä tuntui, että kaikki olivat hieman unessa ja harjoitellut asiat tuntuivat olevan aivan unohduksissa. Welhojen joukkoeet olivat kehittyneet todella paljon ja välillä olimmekin aika alakynnessä. Loppua kohdi kuitenkin tytöt saivat enemmän otetta peliin ja viimeiset pelit olivatkin sitten selkeästi parempia. Kaikki halukkaat saivat olla vuorollaan maalivahtina ja jokaiselta maalivahdilta tässä turnauksessa nähtiin monia hienoja torjuntoja ja pelastuksia. Kaiken kaikkiaan kaikki pelit menivät aika tasaisesti ja tytöt antoivat jälleen kerran kaikkensa.

Siitä olikin hyvä sitten lähteä suihkun kautta kohti Nilsiää, jossa kävimme yhdessä syömässä. Nyt vaikka sarja onkin ohi alkaa F-tytöilläkin harjoittelu Särkänniemi Cuppiin, johon suunnataan sitten toukokuun alussa.

Parhaat palat päivän otteluista 1

Parhaat palat päivän otteluista 2