Ajankohtaista

Pitkään ja hartaasti odotettu HFC reissu yhdessä Taifunin tyttöjen kanssa oli onnistunut kaikin puolin. Neljän päivän aikana tytöt pääsivät pelaamaan yhdessä uusia joukueita vastaan ja toimimaan vapaa-ajalla yhdessä eripuolilla Helsinkiä. Ja kaiken luonnollisesti kruunasi hieno pelillinen menestys!

C-tytöt kultaa

C-tyttöjen turnaus alkoi perjantaina pelillä SM-sarjajoukkue Tiikereitä vastaan. Vaikka peli oli meidän hallinnassa lähes koko ajan niin parin viikon tauko treeneistä ja peleistä näkyi malttamattomuutena maalipaikoissa. Tiikerit tekivä tehokkaasti maalinsa heidän ainoista paikoista ja veivät ottelun 3-2. Tämä jäikin sitten tyttöjen ainoaksi tappioksi turnauksessa.

Launtaina vastassa olivat Etelä-Suomen aluesarjan kärkijoukkueet SB-Pro ja SB Vantaa. Pro:ta vastaam tytöillä ei ollut mitään hätää missään vaiheessa ja pikku hiljaa myös oma peli rupesi loksahtamaan kohdilleen. Tytöille hieno ja ansaittu voitto 4-0. Toisessa pelissä SB Vantaata vastaan väännettiin tasaisesti ja lopulta Vantaa pääsi tasoittamaan pelin puoliminuuttia ennen loppua. Ottelun lopputulos tiesi sitä että saisimme heti sunnuntai aamuna uusinnan kun kohtaamme Vantaan välieräottelussa.

Sunnuntaina ensimmäisessä pelissä eli välierässä tytöt näyttivät SB Vantaalle kaapin paikan. Jos lauantain peli oli vielä tasaista vääntöä niin tällä kertaa tytöt veivät peliä alusta loppuun asti ja iskivät taululle näyttävän 5-0 voiton ja saivat ansaitusti paikan Finaaliin, jossa vastaan tulisi Tiikerit. Turnaus siis päättyi samaa vastustajaa vastaan ketä vastaan se alkoi. Jos perjantain peli oli tytöiltä huonoa tekemistä niin sunnuntaina tytöt eivät antaneet Tiikereille mitään mahdollisuuksia vaan veivät finaalin maalein 5-1 ja samalla koko turnauksen nimiinsä.

Hieno reissu jonka aikana kohdattiin juuri meille sopivia vastustajia joiden kanssa varmaan taistellaan niistä viimeisistä SM.sarjapaikoista ensi syksynä. Ehkäpä joku näistä joukkueista kohdataan jo keväällä playoff karsinnoissa, jos sinne saakka tiemme selvitämme.

————————————

D-tytöt hopeaa

Jos C-tyttöjen joukkueessa Taifunin pelaajia oli vain kaksi niin D-tyttöjen osalta joukkue oli enemmänkin yhteisjoukkue, kun pelaajat olivat suurinpiirtein puoliksi ja puoliksi molemmista seuroista. Torstain yhteistreenien jälkeen katseet ja ajatukset käännettiin jo perjantaihin ja ensimmäiseen peliin, jossa vastaan tuli EräViikinkien haastajajoukkue. Tässä pelissä meidän tytöt olivat alusta alkaen kuskin paikalla ja veivät ottelun vakuuttavasti maalein 9-3.

Lauantaina vastassa olivat Etelä-Suomen ylemmän haastajasarjan joukkueet Blackbirds ja Tikkurilan Tiikerit. Molemmista otteluista suhteellisen helpot voitot 5-0 ja 5-2. Ja näiden tulosten jälkeen varmistui tyttöjen lohkovoitto ja välieräpaikka sunnuntain ratkaisupeleihin. Lauantain pelien jälkeen vauhtia käytiin hakemassa vielä Flamingon kylpylästä.

Sunnuntai aamun välierässä vastaan asettui Kaakkois-Suomen aluesarjaa johtava Pelicans. Ottelusta odotettiin tiukkaa vääntöä, mutta meidän tytöt pelasivat kuin hurmoksessa ja vievät ottelun nimiinsä maalein 7-1 ja iltapäivän finaali odottaisi. Finaalissa vastaan tuli Pohjanmaan aluesarjaa ylivoimaisesti johtava SB Vaasa. Finaalista muodostui todella jännittävä. Vaasa meni heti alussa johtoon ja toisen erän alussa he karasivat jo kahden maalin johtoon ja se kesti aina ottelun viimeiselle minuutille saakka. Viimeisen minuutin aikana Lilja kuitenkin laukoi kaksi maalia ja ottelu eteni jatkoajalle. Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli hyvät maalipaikat viedä ottelu nimiinsä mutta tolppaa lähemmäksi kumpikaan ei päässyt. Ratkaisua haettiin seuraavaksi rankkarikisasta, jossa siinäkään ei ratkaisua saatu ensimmäisten viiden laukojan jälkeen. Lisäparien jälkeen lopulta voittoja saatiin selville ja tällä kertaa mestaruus meni SB Vaasalle niukkaakin niukemmalla tavalla.

———————————–

Hienoja elämyksiä kertakaikkiaan. Yhteistyö seurojen välillä tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Saa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksitään. Kiitokset kaikille reissussa mukana olleille!