Ajankohtaista

Kymppitytöt kävivät pelaamassa viimeisen sarjaturnauksen Kuopiossa 19.3. Turnaukseen päästiin pelaamaan lähes täysillä kokoonpanoilla. Päivän tavoitteiksi oli laitettu Arcticin voittokulun jatkuminen ja Carelian kauden ensimmäinen voitto. Ja nämä tavoitteethan täyttyivät hienosti.

 

Arcticin pelit

Ensimmäisessä pelissä Arcticin peli lähti rullaamaan heti. Maaleja tehtiin tasaisesti koko ottelun ajan. Loppunumerot ottelun jälkeen  taululla olivat 14-1. Toinen ja kolmas peli olivat vähän tasaisempia kuin ensimmäinen, mutta Arcticin peruspelaaminen toi selvät voitot 8-3 ja 7-2. Welhojen maalit tulivat yhtä lukuunottamatta( muistaakseni) kun pääsivät maalieron turvin ylivoimalle. Näin siis Arctic pelasi sarjassa tappiottoman sarjan. Tästä eteenpäin vastus sitten kovenee parin säbäkipinän ja Särkänniemi cupin merkeissä.

 

Carelian pelit

Carelia lähti ensimmäisen pelin ensi vaihdoista lähtien hakemaan hanakasti voittoa. Kohta taululla olikin jo lukemat 4-0 parin hienon suorituksen ja muutaman onnenkantamoisen ansiosta. Welhot aloitti kovan loppukirin, mutta hyvin puolustanut joukkue sai hienon 4-3 voiton. Tällä kaudella Carelialla ei ole ollut loppuhetkillä tuuri kohdallaan, mutta onneksi loppuhetkillä tämäkin kääntyi tällä kertaa. Toisessa pelissä jatkui tasaiset otteet ja peli päättyi tasan 4-4. Kolmannessa ottelussa tarjottiin taas voittoa Carelia meni ensin johtoon, mutta welhot tasoitti. Sitten Carelia meni taas johtoon Milenan hienon poikittaissyötön jälkeen minkä Milla laukoi suoraan syötöstä maaliin. Kohta welhot tasoitti. Sitten Nella.K vei taas Carelian johtoon. Loppuhetkillä welhot tuli vielä kerran harmittavasti tasoihin ja ottelu päättyi 3-3.

 

Carelian joukkue pelasi nousujohteisen kauden joka päättyi tasaisiin peleihin welhoja vastaan. Kauden ensimmäisissä peleissä welhot oli kuitenkin selvästi edellä vaikka joukkueessa oli paljon vasta-alkajia. Kauden aikana Carelia sai turnaus turnaukselta welhoja kiinni ja kausi siis päättyi tappiottomaan turnaukseen.