Ajankohtaista

Syyspuolen viimeinen A-tyttöjen turnaus pelattiin hienoissa puitteissa Sport Forumilla. Turnauksessa oli vastassa niin sarjan ykkösenä kuin viimeisenä oleva joukkue. Tällä kertaa voidaan todella sanoa, että pelattiin vastustajan tason mukaan.

Sudet SB – FB Factor 5-5 (0-2, 3-2, 2-1)

Kauden ensimmäinen ottelu Susia vastaan päättyi 6-0 voittoon ja tämä varmaan oli tytöillä liiankin hyvin mielessä. Peli ei missään vaiheessa ollut sen näköistä mitä tytöt parhaimmillaan pelaavat. Päinvastoin esitys oli ehkäpä jopa kauden huonointa. Varsinkin toisen erän lopussa, kun siirryimme 4-1 johtoon pelaaminen ja yrittäminen loppuivat samointein. Todella kiitollisia saadaan olla edes yhdestä pisteestä. Kaikki kunnia vastustajalle, he halusivat kauden avauspisteensä ja ansaitusti sen saivat. Positiivisena huomiona todettakoon, että pelin jälkeen tytöt aloittivat omatoimisen itsetutkiskelun ennen kuin valmentajat ehtivät antamaan ”ripitystään”.

Factorin pistetytöt: Kiia 2+2, Roosa 0+2, Eve 1+0, Jutta 1+0, Kipa 1+0, Salla 0+1

Maalilla Margalla 14 torjuntaa

Ottelun tilastot

Maalikooste

FB Factor – PSS 2-6 (1-1, 0-1, 1-4)

Parin tunnin tauko ja vastassa yksi Suomen kovimmista A-tyttöjoukkueista, vaikka divarissa pelaavatkin. Edellinen kohtaaminen päättyi keskeytyksellä ensimmäisessä erässä 12-0 ja alla vielä umpisurkea Sudet pelin, joten lähtökohdat eivät olleet kaikkein parhaat. Mutta jotain ihmeellistä oli pelien välissä tapahtunut. Kentällä nähtiin aivan eri FB Factor, kuin ensimmäisessä pelissä. Jokainen yritti täysillä. Kaksinkamppailuja voitettiin, vaikka vastassa oli nuorten MaJu-tyttöjä. Ennen kaikkea uskallettiin pelata myös pallollista peliä ja luoda maalipaikkoja. Ottelu säilyi tasaisena aina kolmannen erän loppuun saakka. Vielä viisi minuuttia ennen loppua tilanne oli 4-2 porvoolaisille, mutta sitten Factorille tuomittiin 5 minuutin rangaistus, joka tarkoitti sitä, että ottelun loppu jouduttiin pelaamaan vajaalla. Kunnon loppukiriä ei siis saatu tällä kertaa aikaiseksi vaan PSS teki ex-factorilaisen Alisan johdolla jäähyn aikana vielä kaksi maalia ja vei pelin nimiinsä 6-2.

Factorin pistetytöt: Eve 2+0, Emppu 0+2

Maalilla Vennyllä 20 torjuntaa

Ottelun tilastot

Maalikooste

Valmennus on koko kauden tytöille yrittänyt teroittaa, että nyt pelataan aivan eritasoisia sarjoja mitä viime kaudella ja voittoja ei tule liukuhihnalla kuten aikaisemmin, mutta pelaajina ja joukkueena kehitytte varmasti enemmän, kuin kahtena edellisenä kautena yhteensä. Nyt näytti pelien jälkeen ensimmäistä kertaa siltä, että myös tytöt ovat tämän asian oivaltaneet. Sen verran kehitystä on tullut jo syksyn aikana. Voitot eivät ole aina kaikki kaikessa. Pitää osata nähdä tuloksen taakse ja se on monesti varsinkin nuorille ja miksei myös meille aikuisille hankalaa. Päivän aikana koettiin muutenkin hienoja asioita; anteeksipyytämisiä ja – antamisia, helpotuksen hetkiä ja puhdistavia kyyneliä. Monenkin ihmisen on varmasti helpompi olla tämän turnauksen jälkeen. Sudet –pelistä huolimatta, hieno päivä kertakaikkiaan.

A-tyttöjen I-divisioona jatkuu loppiaisena Kontiolahden liikuntahallilla. Vastassa silloin Hatsina ja O2-Jyväskylä.